Mitä tehdä välivuotena?

Välivuosi ennen yliopistoon lähtemistä tai opintojen aikana on yhä kasvava trendi niin Suomessa kuin maailmallakin. Jopa Yhdysvaltojen entisen presidentin tytär Malia Obama pitää välivuoden ennen Harvardiin lähtemistä! Välivuoden takana on halu hengähtää kirjotusten ja päättökokeiden ja korkeakoulujen päättökokeiden välissä, mutta myös halu löytää itsensä ja seikkailla enne koulun penkkiin palaamista. Kysymys kuitenkin kuuluu: mitä pitäisi tehdä välivuotena?

Välivuosia on yhtä monta kuin välivuoden pitäjää ja jokaisella on erilaiset tavoitteet välivuodelle. Eräät lähtevät töihin koko vuodeksi ja säästävät rahaa joko pankkiin tai reissuun, toiset lukevat koko vuoden pääsykokeisiin ja toiset lähtevät mahdollisimman kauas kotoa vapaaehtoistöihin tai au pairiksi. Kaikkia näitä yhdistää kuitenkin halu tehdä asioita, joita yleensä lykkää. Tässä neljä asiaa, joita kannattaa tehdä välivuotena, sillä jos ei sillon, niin niitä ei tule tehtyä koskaan!

Löydä itsesi

Välivuosi on oiva aika itsetutkiskelulle. Avarra maailmankuvaasi matkustamalla, lukemalla, keskustelemalla ja kuuntelemalla ja samalla kehität itseäsi ja löydät arvosi ja intohimosi. Löytämällä kiinnostuksesi kohteet ja aidot intohimosi, voit myös saada uusia ideoita tulevaisuuden polustasi. Pidä kuitenkin mielessä se, että itsensä tunteminen on koko elämän pituinen tutkimusretki, joka ei lopu koskaan.

Opi uusi taito

Oletko aina halunnut perehtyä Photoshopin tai koodaamisen maailmaan? Oletko aina haaveillut uuden soittimen, kuten pianon tai kitaran, aloittamisesta? Nyt on aika osallistua työväenopiston tai avoimen yliopiston kurssille. Netistä löytyy myös tuhansia MOOC (Massive Online Open Course) -kursseja tuhansista eri yliopistoista ympäri maailmaa, joihin voi osallistua ilmaiseksi. Uusi taito kannattaa myös mainita ansioluettelossa auttaakseen työllistymismahdollisuuksia.

Auta muita

Kun ihmisiltä kysytään, mitä he haluaisivat tehdä enemmän, jos heillä olisi aikaa, niin useat sanovat haluavansa antaa enemmän aikaa muiden auttamiselle. Välivuotena tämä on mahdollista! Vapaaehtoistyöllä on monta kasvoa; voit osallistua paikalliseen läksykerhoon, vierailla viikonloppuisin vanhustenkodissa tai sairaalassa, auttaa nenäpäivillä tai ruokakeräyksillä tai lähteä ulkomaille osallistumaan kehitysapuun.

Kohenna kielitaitoa

Kielitaito on tämänpäiväisessä globaalissa maailmassa yhä arvostetumpi taito työelämässä. Välivuosi on hyvä aika kohentaa kielitaitoa matkustamalla tai lähtemällä työharjoitteluun tai vapaaehtoiseksi ulkomaille. Paras tapa oppia uusi kieli on upottautumalla täydellisesti uuteen kulttuuriin, jolloin pakottaa itsensä käyttämään uutta kieltä.

Bloggaaja: Camilla

Kyynisyys nuorissa lisääntyy Suomessa

7.3 julkaistiin vuoden 2016 nuorisobarometri. Barometrin teemana oli tulevaisuus. Vain vähän yli puolet (55%) 15-29 vuotiaista uskoo, että Suomen tulevaisuus on valoisa. Vain 25% nuorista uskoo, että maailman tulevaisuus on hyvä. Tutkimuksessa todetaan, että nuoret haluavat lisää tasa-arvoa, sekä ympäristön tilan paranemista. Vahva enemmistö haluaa säilyttää hyvinvointivaltion.  Halu ei kuitenkaan ole sama asia kuin usko. Suurin osa nuorista eivät usko tilanteen paranevan.

Uskon tämän olevan ongelman ydin. Me nuoret ulkoistamme vastuun. Haluamme hyviä asioita, mutta samaan hengenvetoon emme usko siihen. Olisiko aika vaihtaa perspektiiviä? Olisiko aika vaihtaa kysymystä? Mitä jos kysyisimme itseltämme, että mitä olemme valmiita tekemään tulevaisuutemme eteen?

Imagen blogissa (http://blogit.image.fi/anzionmukaan/olemme-viemassa-lapsiltamme-suurimman-asian-jonka-heilta-voimme-vieda-toivon/) Anssi Järvinen toteaa: ”Olemme viemässä lapsiltamme suurimman asian, jonka heiltä voimme viedä. Toivon.” Arvostan Anssin kirjoitusta ja sillä on selvästi hyvät tarkoitusperät. Haluan kuitenkin haastaa siinä esitettyjä ajatuksia. Väitän, että ensimmäinen virhe on jo otsikossa. Otsikko antaa ymmärtää, että joku on viemässä nuorilta jotakin. Nuoret ovat 15-29 vuotiaita. Suurin osa nuorista on siis jo täyttänyt 18 ja ovat näin ollen täysi-ikäisiä. Nuoret eivät ole passiivinen ja kyvytön joukko jolta voi viedä toivon.

Palaan takaisin alkuperäiseen ajatukseeni näkökulman vaihdosta. Olen ollut 4 vuotta AIESEC-Suomi Ry:n toiminnassa. Visiomme on ”Peace and Fullfilment of human kind’s potential”. Uskomme, että johtajuusominaisuuksien kehittäminen jokaisessa nuoressa vie meidät kohti visiotamme. Käytännössä järjestämme projekteja, joihin lähetämme ja vastaanotamme nuoria ympäri maailmaa. Tämän blogahduksen tarkoitus ei ole kuitenkaan puhua organisaatiomme tarkoituksesta.

Tarkoitukseni on puhua siitä mitä olen itse tarkkaillut nuorten kanssa toimimisesta. Väitän, että kun puhun mediaaninuorelle rauhasta, paremmasta Suomesta ja paremmasta maailmasta on vastauksena hyväksyvää nyökyttelyä. Jos lisään dialogiin heidän roolinsa, niin vastauksena on tuhahdus. Tämä on henkilökohtainen huomioni, eikä perustu mihinkään barometriin.

Yritetäänpä mennä syihin, jotka ovat kyynisyyteen johtaneet. Simon Sinek on johtajuustutkija, joka on tutkinut millenium –ikäluokkaa, eli sitä samaa ikäluokkaa, johon nuorisobarometri pureutuu. Valitettavasti Sinek on päätynyt samaan lopputulokseen kuin minä. Nuoret tykkäävät puhua paljon, mutta tehdä vähän. Sinek tunnistaa 4 tekijää, jotka minun mielestäni voidaan myös liittää nuorten kyynisyyteen.

Ensimmäinen tekijä: Kasvatus. Monet nuorista on kasvatettu uskomaan, että he ovat ainutlaatuisia ja pystyvät mihin vaan. Tämä on totta, mutta samaan aikaan, jos nuorille ei opeteta, että teoilla on seuraukset ja pystyminen mihin vaan vaatii kovaa työtä, olemma vain kasvattamassa sukupolvea, joka haluaa jotain, mutta eivät usko sihen, eivätkä varmasti ole valmiita näkemään vaivaa asian eteen. Lisää tietoa täältä.

Toinen tekijä: Teknologia. Tarkemmin sanottuna sosiaalinen media. Tutkimusten mukaan sosiaalinen media vapauttaa aivoissa kemikaalia nimeltä dopamiini. Dopamiini on sama asia, jota vapautuu huumeiden, alkoholin tai tupakan käytöstä. Dopamiini tuo tyydytystä heti. Dopamiini on myös koukuttavaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nuoret lievittävät stressiä sosiaalisen median avulla. Ja kun nuoret lievittävät stressiä sosiaalisen median avulla, niin emme lievitä sitä luottamalla toiseen ihmiseen. Kun emme luota toiseen ihmiseen, niin muutumme kyynisiksi. Tämän käyttäytymisen kaava on tismalleen sama kuin alkoholisteilla. Näen tätä niin itsessäni kuin muissakin nuorissa.

Kolmas tekijä: Malttamattomuus. Nuoret ovat tottuneet saamaan kaiken heti. Nuoret eivät ole tottuneet näkemään vaivaa. Jos haluat treffeille, niin voit avata Tinderin ja alkaa pyyhkiä oikealle ja vasemmalle. Kukaan ei ole koskaan opettanut meille, kuinka olla kärsivällisiä. Rakkaus, ystävyys, maailman parantaminen vaativat aikaa. Ne ovat prosesseja, jotka epävarmoja ja epämukavia. Ne vaativat uskoa ja kasvamista.

Neljäs tekijä: Ympäristö. Valitettavasti Elämme kvartaalitaloudessa. Elämme maailmassa, jossa kvartaalitulos merkkaa enemmän kuin vuositulos puhumattakaan pitkän aikavälin tavoitteista. Meidän pitää alkaa välittää. Meidän pitää välittää siitä, miten rakennamme nuorissa kykyjä, joita tarvitsemme. Totuus on se, että me olemme isänmaamme toivo.

En kuitenkaan halua, että vastuu ulkoistetaan pois nuorilta, koska jos me nuoret jäämme odottamaan sitä, että joku rakentaa tämän maailman meille, niin uskon sen tulevan liian myöhään. Olen jo pidemmän aikaa ajatellut, että suurin osa nuorista on hyviä ihmisiä, mutta mikä puuttuu on nuorten oma tahto tehdä maailmasta parempi paikka.

Siksi uskon, että AIESECin kaltaiset organisaatiot ovat olemassa. Olemme täällä aktivoimassa nuoria. Vastuu on meillä. Suomi on hyvä paikka elää ja meillä on mahdollisuuksia, mitä suurimalla osasta maailman nuorista ei ole. Tämä etuoikeus tarkoittaa minun maailmassani vastuuta. Koska, jos me suomalaiset, jotka elämme mahdollisesti maailman parhaassa maassa, emme ole valmiita tekemään jotain tämän maailman hyväksi, niin kuka sitten on?

Haluan, että joka ikinen kykenevä nuori katsoo itseään peilistä ja kysyy itseltään, mitä minä voin tehdä. Koska me nuoret, kyllä voimme, jos vain haluamme ja uskomme. Asioiden parantaminen vaatii paljon työtä, eikä mikään tule ilmaiseksi. Loppujen lopuksi uskon kuitenkin, että suurin osa ihmisitä etsii loppujen lopuksi vain yhtä asiaa, mikä on täyttymys. Englanniksi Fullfilment. Tony Robbinsin mukaan täyttymyksen voi kokea vain antamalla takaisin ja arvostamalla. ((https://www.ted.com/talks/tony_robbins_asks_why_we_do_what_we_do)) Joten kysymykseni sinulle nuori on, mitä sinä teet maailman hyväksi ja arvostatko sitä mitä sinulla on, vai keskitytkö murehtimiseen ja toivottomuuteen?

Päätän kirjoitukseni John Locken mietteeseen:

”If we disbelieve everything, because we cannot certainly know all things, we shall do much what as wisely as he who would not use his legs, but sit still and perish, because he had no wings to fly.”

Rakkaudella,

Antti Randell,

Toiminnanjohtaja

AIESEC-Suomi Ry

 

Johtajakoulutusta järjestötoiminnasta

Nuorena en uskonut koskaan, että minusta olisi johtajaksi. Vuonna 2015 aloitin ranskan kielen opinnot Turun yliopistossa ja tulevaisuuteni olin määritellyt itselleni tulevaisuuteni polun. Päämääränäni oli hankkia kääntäjän paperit, saada työpaikka jossain EU:n toimielimessä tai  kansainvälisessä käännösfirmassa ja istua tietokoneen ääressä käännellen tekstejä loppuelämäni. Kaikki kuitenkin muuttui kun päätin liittyä erääseen järjestöön tammikuussa 2016. Tämä ei ollut mikä tahansa järjestö, vaan AIESEC, maailman laajin nuorten johtama järjestö, joka on läsnä yli 120:ssa maassa.

Aloitin AIESEC matkani tammikuussa 2016, kun liityin AIESEC Suomen paikallisjärjestöön Turussa. Olin kiinnostunut järjestön tarjoamasta kansainvälisyydestä ja ihastuin sen innovatiiviseen startup tunnelmaan. Pääsin työskentelemään kiinnostavien ihmisten kanssa kohti kunnianhimoista päämäärää: vaikuttaa maailmaan positiivisesti antamalla nuorille eväät tuodakseen muutosta omiin yhteisöihinsä. Loppujen lopuksi lähetin kaksi nuorta ulkomaille vapaaehtoistoimintaan, joka oli molemmille heille tärkeä ja elämän muuttava kokemus.

Kun lähdin sitten seuraavana syksynä vaihto-oppilaaksi Ranskaan, tuntui luontevalta jatkaa järjestötoimintaa, sillä kohdekaupungistani, Alppien keskellä sijaitsevasta Grenoblesta, löytyi myös paikallinen järjestö. Lähetin siis AIESEC Grenoblelle viestiä osoittaakseni kiinnostukseni toimintaan, joka oli erinomaisesti paras asia, jonka olisin voinut tehdä. Järjestön puheenjohtaja ja henkilöstövastaava tulivat jopa minua vastaan bussiasemalle hakemaan viideltä aamulla! Nyt meistä on tullut erottamattomia ja tiedän, että pysymme ystävinä pitkään.

Tammikuussa yksi järjestön hallituksen jäsenistä lähti ja hallituspaikka vapautui. Olin jo pitkään harkinnut suuremman vastuun ottamista järjestössä ja heti tammikuun alussa löysinkin itseni vastuussa kahdeksan hengen tiimistä. Yhdessä edustamme kuutta eri kansalaisuutta ja mahdollisuus johtaa tällaista tiimiä on minulle suunnaton rikkaus, sillä joka päivä opin uutta toisesta kulttuurista ja olen saanut maistaa tunisialaista ja marokkolaista ruokaa, sekä jakaa omaa kulttuuriani muiden kanssa.

Järjestötoiminnasta olen oppinut paljon itsestäni, vahvuuksistani ja heikkouksistani. Tulevaisuuteni polku tuntuu nykyään selvemmältä, sillä tunnen arvoni ja tiedän, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä. Järjestötoiminta on ollut minulle arvokasta johtajakoulutusta, ilman mitä en olisi voinut kasvaa ihmiseksi, joka olen tänään. Suosittelen kaikille nuorille osallistumaan järjestötoimintaan, sillä sen kautta voi oppia paljon itsestään sekä saada arvokasta työkokemusta!

Bloggaaja: Camilla

Ympäristöopetusta Perussa

Päätökseni matkustaa maailman toiselle puolelle tuli melkein vahingossa etsiessäni keväällä kesätöitä, jokavuotinen perinne pohjoismaisille opiskelijoille. Hakiessani kesätöitä minuun iski halu tehdä jotain muuta sinä kesänä. Etsin vapaaehtoistyöprojekteja AIESECin kautta ja löysin kiinnostavan projektin Limasta, Perun pääkaupungista. Mahtavaa! Olin jo kauan halunnut matkustaa Peruun vaikka en tietänyt paljon maasta ja olin innostunut oppimaan lisää.

Minun vaikutelmat Perusta

Peru sijaitsee Etelä-Amerikan länsirannikolla. Sen väkiluku on noin 30 miljoonaa, joista noin 9 miljoonaa asuu pääkaupungissa. Maa voidaan jakaa kolmeen eri ilmastotyyppiin: rannikkoon, vuoristoon ja viidakkoon. Yksi asia, joka minulle jäi mieleen on se, että jokaisella 25:llä provinssilla on oma perinnetanssinsa. Muistan vielä kun hostini Carlos kertoi minulle perinnetansseista: “On Caporales, Danza de Tirejas, Marinera, Tondero…”. Hän listasi minulle niin monta asiaa, että pian en pysynyt kärryillä kaikista perulaisista perinteistä.

Toinen asia, joka minulle jäi mieleen oli perulainen ruoka, joka on kansallinen ylpeydenaihe. Perun ruokakulttuuri on niin moninainen, että suurinkaan herkkusuu ei palaa kotiin nälkäisenä. Itse asiassa annoskoot olivat niin suuria, että harvoin pystyin syömään lautasen tyhjäksi. Olen varma, että keräsin pari ylimääräistä kiloa Perussa pelkästään lounasta syödessä. Perussa rakastuin paikalliseen ahi-chilikastikkeeseen, jota lisätään jokaiseen ateriaan.

Jos minulta kysyttäisiin, minkälaisia perulaiset ovat vastaisin, että kokemukseni perusteella perulaiset ovat suomalaisten vastakohta. He puhuvat paljon, jakavat kaiken, heillä on vahva yhteisöllisyyden tunne ja varmistavat, että kaikki pääsee osallistumaan aina kaikissa sosiaalisissa tilanteissa. Olin yllättynyt miten helppoa oli tuntea itseni osana ryhmää, niinkuin olisin ollut heille vanha ystävä. Jätä kuitenkin aikataulut Suomeen, sillä Perussa mikään ei ala ajoissa. Täsmällisenä suomalaisena tämä osa kulttuuria oli minulle vaikeinta.

Aikataulusita puheen ollen, Liman paikallisliikenne on aluksi aivan käsittämätöntä. Kuvittele Pietarin minibussiliikenne, jossa hädin tuskin ehtii hypätä bussista pois ennen kuin bussi alkaa liikkua, ja yhdistä tämä Istanbulin katukuvaan ja saat Liman bussiliikenteen. Limassa on niin paljon autoja, että liikenneruuhkat eivät ole kiusa vaan osa arkipäivää, joka otetaan huomioon lähtiessä kotoa.

Vapaaehtoistyö

Perussa toimin vapaaehtoisena perulaisen HAUG S.A rakennusfirman yhteiskuntavastuu siivessä. Osallistuin Reto Verde projektiin, jonka tavoitteena on valistaa lapsia ja nuoria ympäristöasioista, vastuullisesta johtajuudesta sekä opettaa englantia. Olin vastuussa työkaverini kanssa englannin opetuksesta 10-12 vuotiaille lapsille pienessä kylässä nimeltä Lurin, joka sijaitsee juuri Liman ulkopuolella. Oppitunnit olivat pikemminkin kuin “kielikerho”, jonka päämääränä oli motivoida nuoria oppimaan englantia kun he aloittivat tavalliset englannin tunnit syksyllä. Työn lisäksi osallistuin paikallisen AIESECin toimintaan ja osallistuin myös viikonlopun mittaiseen kurssiin, jolloin pystyin pohdiskella rooliani ja vaikutustani paikalliseen yhteisöön. Viikonloput sain vapaasti matkustella ja kokea Perun nähtävyyksiä.

Ican aavikko ja Paracasin kansallispuisto

Rantakirppusafari oli aivan mahtava kokemus! En voinut uskoa miten nopeasti ajajat ajoivat läpi aavikon!  Aavikolla sain myös kokeilla laskea alas hiekkadyynejä laudalla, jonka jälkeen vaatteeni olivat täynnä hiekkaa. Entisenä lumilautailijana olisin halunnut kokeilla laskea seisaalteenkin mutta kuulemma laudat eivät olleet tarkoitettuja siihen. Paracasin kansallispuistossa taas sain kokea Perun rannikon luonnon moninaisuuden ja nähdä erilaisia lintuja ja merileijonia.

Vaellusta Huarazin vuoristossa

Rehellisesti en ajatellut pitäväni vaelluksesta paljoa. Viikonloppureissulla Pohjois-Limaan työkavereideni kanssa vietimme koko päivän vaeltaen ylös 5500 metriä, joka on oma ennätykseni. Meidän piti pysähtyä parin minuutin välein hengähtääkseemme vaikka koko matkan pituus oli vain kaksi kilometriä. Säälin meksikolaisia ystäviäni, sillä vuoristoilman lisäksi heille -5 asteen pakkanen oli jotain aivan uutta. Minulle tämä ei ollut ongelma ja nautin raikkaasta ilmasta, josta oli Limassa pulaa.

Seuraavana päivänä vaelsimme matalammalla korkeudella mutta tällä kerralla pidemmän matkan — 8 kilometriä Huarazin kansallispuistossa. Näimme kauniita laguuneja ja vesiputouksia. Koko puisto itsessään oli henkeäsalpaava, niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisesti. Aina kun luulin päässeeni huipulle jyrkän nousun jälkeen huomasin, miten pitkä matka vielä on huipulle. Olin todella onnellinen kun vihdoin pääsin huipulle!

Cusco ja Machu Picchu

Cusco on yksi Perun tunnetuimmista kaupungeista, sillä se sijaitsee lähellä legendaarista Machu Pichua. Nautin kaupungin historiallisista rakennuksista ja sain kokeilla paikallista herkkua, “cuyta”, eli marsua. Pääsin myös näkemään tanssi paraatin Festividad de la Virgen Carmen, jonka värikkäistä tansseista ja esiintyjien diversiteetistä nautin kovasti.

Machu Picchu oli taas mahtava! Näistä raunoista voi nähdä kuvia ja kuulla kokemuksia, mutta mikään ei ole parempaa kuin nähdä se omilla silmillä. Minuun iski paikan kauneus sekä sen historia ja sen merkitys Inkoille. Joka kerta kun luulin napanneeni parhaimman kuvan, löysin vielä paremman kuvakulman. En voi suositella Machu Picchua enempää, sillä se ansaitsee paikkansa listoilla paikoista, jotka on pakko nähdä elämänsä aikana. Yritän parhaani vierailla uudestaan Machu Picchulla!

Lopuksi

Se mikä alkoi toivona tehdä jotain erilaista kesänä muuttui silmiä avaavaksi mahdollisuudeksi, jonka aikana opin uutta maailmasta ja itsestäni. Koin kahden kuukauden ajan aivan erilaisen elämäntavan, joka sai minut arvostamaan arkisia itsestäänselvyyksiä Suomessa. Palasin kotiin pää täynnä kauniita muistoja ja tietoa Perun rikkaasta kulttuurista ja ihanista ihmisistä, joita en tuntenut yhtään ennen lähtöä. Kielitaitoni edistyi myös huimasti ja voin nyt ylpeästi sanoa olevani kolmikielinen polyglotti. Opin myös paljon ympäristö- ja sosiaalisista ongelmista, joista en ollut ennen tietoinen.

Jos harkitset vapaaehtoistyötä ulkomailla minulla on yksi neuvo: Lähde matkaan! Kaikki mahdollisuudet, jotka pakottavat itsensä mukavuusalueensa ulkopuolelle ovat oiva mahdollisuus kasvaa ihmisenä. Kun muuttaa radikaalisti elämäntapaansa oppii niin paljon itsestään, joka taas auttaa menestyäkseen tulevaisuuden haasteissa. Mitä SINÄ haluat oppia matkallasi tuntemattomaan?

Bloggaaja: Lassi

Alkuperäisen artikkelin löydät täältä.

Vaihtoehtona ekoturismi

Ekomatkailu tai ekoturismi on yksi nopeimmin kasvava matkustustrendi, joka työllistää jo miljoonia ihmisiä maapallon ympäri ja jonka ennustetaan kasvavan 1,6 miljardiin matkailijaan vuoteen 2020 mennessä. Ekoturismi tarkoittaa vastuullista ja kestävää kehitystä tukevaa matkailua useimmiten kehitysmaissa. Ekoturismin takana piilee massaturismin haitat ja matkailijoiden halu edesauttaa vastuullista toimintaa turisteille. Monesti ekoturismiin liittyy jonkinlainen vapaaehtoistyö tai kehitysyhteistyö ulkomailla, mutta ekoturismia voi myös harrastaa valitsemalla vastuullisia matkustusvaihtoehtoja.

Miten ekoturismi toimii?

Ekoturismia on monta eri tapaa toteuttaa. Tärkein osa ekomatkailua on kuitenkin kasvihuonepäästöjen minimointi. Tämä tarkoittaa lentokoneiden välttämistä aina kun mahdollista ja joukkoliikenteen suosimista paikan päällä. Suosituimmat ekoturismin kohteet ovat kuitenkin aika kaukana esimerkiksi Afrikassa ja Aasiassa, mutta ekoturismia voi myös harrastaa lähempänä kotia. Suomessa ollaan kehittämässä erityisesti Itä- ja Vienanmeren ekomatkailukohteita.

Toinen oleellinen ekomatkailun arvo on paikallisen kulttuurin säilyttäminen ja kunnioittaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa paikallisen talouden tukemista ostamalla paikallisilta käsityöläisiltä massatuottajien sijaan tai suosimalla ruokaa paikallisista ravintoloista tai katuruokakojuista monikansallisten ketjuravintoloiden sijasta. Tämä myös tarkoittaa paikallisen kulttuurin kunnoittamista ja esimerkiksi sitä, ettei roskaa paikallista pyhää muistomerkkiä.

Miksi ekoturismi?

Ekoturismilla on tietysti monia positiivisia vaikutuksia ympäristöön (kasvihuonepäästöjen vähentäminen) ja yhteisöihin (kehitysyhteistyö), mutta sillä voi myös olla suuri vaikutus matkailijaan. Ekomatkailu on hyvä tapa avartaa omaa maailmankuvaa ja samalla panostaa omaan ympäristökasvatukseen oppimalla enemmän maapallomme luonnosta ja luonnonkappaleiden diversiteetistä, etenkin matkustaessa lähellä luontoa.

Ekoturismia on myös hyvä tapa matkustaa ja kokea uusia kulttuureita ilman, että tuhlaa kaikki säästönsä. Monesti hostellit tarjoavat mahdollisuuden työskennellä parina päivänä viikossa ja saada vastalahjaksi ilmaisen majoituksen. Monet maatilat tarjoavat myös samanlaisia paketteja, jolloin matkustellessa voi saada aidon kosketuksen luontoon. Vapaaehtoistyö ulkomailla on myös hieno tapa antaa takaisin paikalliseen yhteisöön ja samalla kokea uuden kulttuurin.

Bloggaaja: Camilla

Lasten opetusta Brasiliassa

Sain viime kesänä viettää 11 viikkoa AIESEC:in kautta Recifessä koillis Brasiliassa. Matkalle lähtiessä en tiennyt mitä tulisin kohtaaman paikanpäällä. Kaupunki oli surullisen kuuluisa zika virus tartunnoista, haista jotka hyökkäsivät ihmisten kimppuun meressä, väkivaltaisuus tilastoista ja tulvista. Onnekseni vajaan kolmen kuukauden aikana en kokenut näistä kun tulvan, senkin vain kaksi kertaa. Sen sijaan pääsin oppimaan uuden kielen, kulttuurin ja maan, sekä tutustumaan ihaniin ihmisiin ympäri maailmaa.

Välillä mietin kuinka paljon olen saanut näiltä ihmisiltä itselleni. Brasilialaiset avasivat kotinsa ovet, kirjaimellisesti, minulle monta kertaa. Host perheeni eivät edustaneet köyhintä luokkaa, mutta silti tiedän ettei heidän ansioillaan matkustettu ympäri maailmaa, tai edes Brasiliaa. Silti he ottivat minut kotiinsa ja tarjosivat majoituksen, ruokaa ja paljon unohtumattomia kokemuksia. Eräs AIESEC Recifen työntekijöistä myös majoitti minut perheensä luo muutavaksi päiväksi sateen aiheuttamien ongelmien takia tuosta noin vain, vaikka olimme ihan vasta tavanneet. Kun toisen kerran yövyin heidän luonaan luulin että perheen äiti voivottelisi miksi olin taas siellä, mutta yllätykseseni hän kysyikin voisinko viettää heidän kanssaan enemmän aikaa.

Mietin, olenko pystynyt antamaan mitään takaisin näille ihmisille? Olenko työpanoksellani muuttanut jonkun elämää? Puhuin muiden vapaaehtoisten kanssa ja pohdimme asiaa. Sitten vähitellen mieleeni alkoi tulla tilanteita joissa olin tehnyt muutoksen ihmisten elämään. Ensimmäisen projektin aikana tein vierailun Host-isäni työpaikalle, paikalliselle yläasteelle. Pidin esitelmän Suomesta ja kerroin millainen koulutus systeemi meillä on. Tilaisuuden jälkeen poseerasin varmaan 100 selfiessä ja sain useita kymmeniä uusia ”kavereita” facebookissa. Vasta myöhemmin tajusin kuinka ainutkertainen kokemus heille oli tavata joku toiselta puolelta maapalloa ja saada kysyä mitä vain kysymyksiä (esim. Käyttäytyvätkö oppilaat joskus huonosti myös Suomessa?). Mieleenpainuvin asia oli kuitenkin eräs tyttö joka otti minuun yhteyttä myöhemmin. Hän kirjoitti google kääntäjän avulla minulle englanniksi ja kertoi haaveistaan tulla fysioterapeutiksi ja kuinka esitelmäni oli rohkaissut häntä. Hän halusi nyt oppia enemmän englantia, jotta voisi lähetä valtion tukeman apurahan voimin ehkä Eurooppaan vaihtoon tulevaisuudessa ja saada elintärkeää koulutusta elämäänsä varten.

Toisen projektini aikana työskentelin joka keskiviikko Aquazinhassa (suomeksi ”pieni vesi”), jossa ei ollut päällystettyjä teitä ja sateen aikana kaikki paikat tulvivat. Kansalaisjärjestön sivutoimipisteessä ei ikinä toiminut internet ja sähkötkin olivat poikki maksamattomien laskujen takia. Olin kuitenkin yhdessä Unkarilaisen, Meksikolaisen ja Amerikkalaisen kaverini kanssa päättänyt järjestää lapsille powerpoint esityksen maistamme. Valmistelimme joka viikkoa eri teemalla lyhyen esityksen jonka sitten esitimme lapsille. Muistan vieläkin elävästi sen hetken kun kerroin Suomesta ja lapset rupesivat huutamaan ”Angribiidi Angribiidi” nähdessään kuvan Angry Bird:eistä. Lapsista oli mahtavaa että asuin samassa maassa kuin Joulupukki. Yhdessä kirjoitimme kirjeet pukille ja Suomeen palattuani postitin ne Rovaniemelle. Vaikka tuskin Joulupukki toi Cristano Ronaldon nimmarilla varustettuja tennareita tai uutta pinkkiä polkupyörää oli lapsille tärkeää saada toivoa jotain ja kirjoittaa pukille. Olimme ensimmäiset ulkomaalaiset vapaaehtoiset tässä toimipaikassa, ensimmäiset ulkomaalaiset joihin lapset tutustuivat. Ensimmäistä kertaa he kuulivat Suomesta ja Unkarista. Ensimmäinen kerta kun he näkivät miten juhlapäiviä vietetään Meksikossa ja Yhdysvalloissa. Suurin osa heistä, jos kukaan ei tule ikinä matkustamaan näihin maihin mutta kuinka mahtavaa heille oli saada kokea pieni osa kulttuuristamme. Tiedän että teimme heihin vaikutuksen ja vieläkin näemme kuvia Aquazinhasta ja maidemme lipuista jotka jätimme sinne muistoksi.

Bloggaaja: Kreetta

Tsekkaa avoimet projektit kesäksi: aiesec.fi/vapaaehtoistyo

Georgiassa sukupuolitasa-arvon hyväksi

Lähdin viime kesänä vapaaehtoistyöhön Georgiaan AIESECin kautta. Ennen tätä matkaa en ollut koskaan ennen tehnyt vapaaehtoistyötä enkä tiennyt Georgiasta juuri mitään, joten edessäni oli uusi haaste ja mahdollisuus oppia uutta niin itsestäni kuin Georgiastakin. Saavuttuani Kutaisin lentokentälle panin heti merkille Georgian lämpimän ja kostean ilmaston sekä ystävälliset ihmiset. Kuuden viikon aikana ehdin saada paljon uusia ystäviä, tutustua georgialaiseen elämänmenoon ja työskennellä sukupuolitasa-arvoa edistävässä projektissa.

Matkani aikana huomasin kuinka paljon kulttuuri vaikuttaa siihen miten ihmiset käsittelevät asioita. Jopa meidän vapaaehtoisten kesken mielipiteet jakautuivat paljon kulttuurin mukaan. Esimerkiksi miettiessämme mitä sukupuolitasa-arvo käytännössä tarkoittaa huomasimme että itä-eurooppalaisten, länsieurooppalaisten ja pohjoismaisten vapaaehtoisten määritelmät poikkesivat aika paljonkin toisistaan. Työskennellessäni monikansallisessa työryhmässä opin huomioimaan toisenlaisia näkökulmia, ymmärtämään omaa kulttuurisidonnaista ajatteluani sekä tekemään kompromisseja näiden kahden välillä. Uskon että tälläisestä taidosta tulee olemaan hyötyä varsinkin nyt kun nationalistiset aatteet ovat nousussa.

Vaikka projektimme “Speaking for women rights” ei tavoittanut valtavia massoja, uskon että keskustelut, joita kävimme olivat merkityksellisiä niihin osallistuneille. Itselleni merkityksellisimmät keskustelut olivat ne, joita kävin isäntäperheeni äidin kanssa. Joka ilta keskustelimme maailman menosta, vertailimme kulttuureitamme ja vaikka kommunikointi oli välillä hieman haastavaa, meillä oli aina hauskaa. Olenkin kiitollinen isäntäperheelleni, joka piti minusta huolta koko projektin ajan.

Tottakai matkani oli myös hieman kuoppainen. Olin yllättynyt kun huomasin että paikalliset eivät puhuneet melkein ollenkaan englantia, pikkubussit ajoivat ovet auki, eivätkä liikennesäännöt sijoittuneet korkealle paikallisten prioriteettilistalla. Myös itse projektin totetuttamisessa oli vaikeuksia mutta voin nyt myöhemmin todeta että vastoinkäymiset opettivat minulle oma-aloitteisuutta ja sinnikkyyttä. Jos olet miettinyt vapaaehtoistyön tekemistä niin suosittelen kokeilemaan, koska luultavasti se selkeyttää omia ajatuksiasi siitä, millainen henkilö haluat olla tulevaisuudessa.

Bloggaaja: Sara

Tsekkaa sinäkin avoinna olevat projektit täältä: aiesec.fi/vapaaehtoistyo

Opetusta Italiassa

Minua jännitti ja pelotti viimeiset kaksi päivää Suomessa. Tuntui siltä, että maailma loppuisi, sillä parin tunnin sisällä jättäisin tutun elämäni taakseni. Mikään ei tuntunut todelliselta, mutta kun astuin koneeseen shokki hälveni ja ilo ja uteliaisuus täytti mieleni. Juuri ennen kuin lentokone laskeutui päätin tarttua hetkeen ja pitää hauskaa.

Bussimatka Milanoon kesti tunnin ja katselin maisemia koko matkan ajan. Minua yllätti, miten tutulta ja normaalilta kaikki näytti, vaikka olin eri maassa. Odotin tuntevani jonkinlaista kulttuurishokkia, mutta tunsin oloni rauhalliseksi. Tapasin projektikummini ja host perheeni asemalla ja pian olinkin matkalla heidän kotiinsa. Saavuttuani host perheeni kotiin tuntui oudolta asua taas perheen luona, sillä Suomessa asun yksin.

Seuraavana päivänä oli ensimmäinen päivä koulussa. Koulussa kaikki oli hämmentävää ja käytävät täynnä ihmisiä. Onneksi yksi host perheeni lapsista oli samassa koulussa, joten minun ei tarvinnut mennä sinne yksin. Ensimmäinen päivä sujui suunnittelun parissa ja seuraavana päivänä esitelmät ja työt alkoivat.

Yksi suurimmista peloistani on julkinen esiintyminen, joten tietysti minua jännitti. Onneksi esitelmäni menivät hyvin, vaikka ne olivat edelleen haaste minulle. Kaksi viikkoa myöhemmin tapasin töissä meksikolaisen harjoittelijan nimeltä Luis ja meistä tuli nopeasti kavereita. Ensimmäiset viikkoni lensivät ohitse kun totuttelin suurkaupunkielämään ja tapasin monia uusia ihmisiä ympäri maailmaa.

Kolme viikkoa saapumiseni jälkeen minun oli vaihdettava host perhettä, joka oli todella surullinen tapaus niin minulle kuin host perheelleni, sillä tulimme toimeen todella hyvin. Olin hetken shokissa, mutta seuraavana päivänä kun palasin tutulle koululle niin kaikki oli taas normaalia. Aloin ikävöimään Milanoa ja elämääni täällä ennakkoon vaikka minulla oli vielä muutama viikko jäljellä. Tietysti ikävöin myös Suomea välillä, etenkin läheisiäni, luontoa ja rauhallisuutta. Tiesin kuitenkin, että elämäntilanteeni Suomessa ilman työtä tai koulutuspaikkaa tuntui tylsältä.

Viimeisellä viikolla tunsin oloni surulliseksi. Joka päivä hyvästelin uuden luokan. Torstai ja perjantai olivat erityisen vaikeita ja pidättelin kyyneleitä kun otin kuvia ja oppilaat antoivat minulle lahjoja ja kirjeitä. Minulla on edelleen niin ikävä heitä, että en halua ajatella sitä.

Kun lähdin italiasta olin surullinen, mutta ennenkaikkiaan onnellinen, että olin saanut osallistua tähän projektiin, sillä vapaahetoistyö on aina ollut yksi unelmistani. Halusin kehittää sopeutumiskykyäni ja päästä eroon ujoudestani. Opin niin paljon itsestäni ja myös muista maista ja kulttuureista. Vapaaehtoistyökokemukseni motivoi minua tekemään työtä paremman maailman eteen.

Klisee, mutta totta: tämä oli yksi elämäni parhaista kokemuksistani. Työtoverini Luisin kanssa noin puolivälissä kokemusta puhuimme siitä, miten tulevaisuudessa päivämme Milanossa tuntuisivat kuin ne olisivat tapahtuneet unessa ja nyt kun muistelen näitä hetkiä, tuntuu täsmälleen siltä.

Bloggaaja: Vili

Neuvoja pitkälle reissulle

Railaajat, reppureissaajat ja muunlaiset pallontallaajat ja maailmanmatkaajat ovat tottuneita olemaan poissa kotoa pitkäksi aikaa. Maailmanympärimatkasta vapaaehtoistyöhön – kesälomareissusta ulkomailla voi loihtia helposti unohtumattoman koko kesän pitkän reissun, jolloin pääsee kokemaan uuden kulttuurin eri lailla kuin viikon rantamatkalla. Jos suunnittelet pitempää matkaa tälle kesälle tässä muutama vinkki, miten selvitä ulkomailla ilman kodin mukavuuksia.

Valmistautuminen

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – tai ainakin niin menee vanha sanonta. Etenkin pitkälle matkalle lähtiessä kannattaa pakata vähemmän mukaan, sillä mikään ei ole ärsyttävämpää kuin raskas matkalaukku tai reppu, jota pitää raahata mukanaan kaikkialle.

Ensimmäinen asia, joka kannattaa jättää kotiin on hygieniatuotteet, kuten shampoo ja hammastahna, sillä nämä tuotteet voi helposti ostaa paikan päällä. Kun lähtee pitkälle matkalle, valmistaudu pesemään pyykkiä. Näin ei tarvitse tuoda koko vaatekaapin sisältöä mukaan reissulle.

Tee lista paikoista, joissa haluat käydä

Pitkällä reissulla on helppo sanoa itselleen, että käy museossa huomenna. Vaarana kuitenkin on, että unohtaa käydä jossain ja kotona harmittaa taas se, ettei päässyt näkemään tiettyä monumenttia, museota tai spektaakkelia. Kirjoita ylös kaikki paikat, joissa haluat käydä. Näin voit seurata jo nähtyjä paikkoja ja nähdä missä on vielä käytävä. Listalle voi myös helposti lisätä enemmän, jos saa odottamattoman suosituksen.

Säästä rahaa majoituksessa ja ruoassa

Pitkällä matkalla majoitus edes kolmen tähden hotellissa voi helposti nousta järjettömäksi. Säästä rahaa majoituksessa kokeilemalla hostelleja, sillä monissa hostelleissa voi tarjota parin illan työvuorot ilmaiseen hostellisänkyyn. Voit myös tavata paikallisia ja saada oikean kosketuksen kulttuuriin Airbnb:n tai Couchsurfingin kautta.

Vaikka ulkomailla mielellään syö ulkona joka ilta, tämä voi kuitenkin käydä kalliiksi parin viikon jälkeen. Kokeile autenttista katuruokaa tai tee itse ruokaa. Kokkaaminen hostellin keittiössä on hieno tapa tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin.

Kun koti-ikävä iskee

Koti-ikävä iskee myös harjaantuneisiin reppureissaajiin. Pidä siis yhteyttä kotiin esimerkiksi Skypen välityksellä, jotta kun ikävä iskee voit jutella tuttujen kasvojen kanssa. Koti-ikävää voi myös helpottaa tuomalla mukanaan jotain tuttua, kuten ruokaa kotipuolesta tai vaikkapa kirjan.

Bloggaaja: Camilla

Miksi matkustaminen kannattaa?

Messukeskuksen vuonna 2015 tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisten matkustusinto on yhä korkealla. Tutkimusten mukaan vuonna 2014 68% kyselyyn osallistuneista ilmoittivat matkustaneen kotimaassa ja 59% ulkomailla. Suosituimmat matkakohteet olivat Eurooppa, Baltia ja muut Pohjoismaat.

Matkustaminen ei ole pelkkää rannalla löhöilemistä ja auringon jahtaamista maapallon toiselle puolelle, vaan matkustamisella on suuri vaikutus ihmiseen. Matkustaminen avartaa silmiä, altistaa matkailijan uusille kulttuureille ja tuttavuuksille ja tuo myös mukanaan onnellisuutta. Miten matkustaminen vaikuttaa ihmiseen?

Eläminen hetkessä

Matkustaminen pakottaa matkailijan elämään hetkessä, sillä arjen askareet ovat kaukana mielestä. Harvoin kaikki menee suunnitelman mukaan ja joskus on improvisoitava. Esimerkiksi, kun myöhästyt bussikiertoajelusta huomaatkin pystyväsi näkemään kaikki tärkeimmät nähtävyydet kävelemällä ja huomaat nauttivasi päivästä enemmän, kun saat istua rauhassa kahvilassa ja seurata paikallisten ihmisten arkea. Eläminen hetkessä ei kuitenkaan tarkoita ettei kannata ottaa kuvia ja taltioida kauniita muistoja.

Avoimuus uusille kokemuksille

Matkustaminen avartaa maailmankuvaa, sillä matkustellessa kokee uuden kulttuurin. Uusi kieli, tavat, ruokakulttuuri ja taide inspiroivat ja tuovat uusia ideoita, jotka voi viedä takaisin kotiin. Irtautuminen arjen tavoista on myös oiva tapa päästä irti syvään juurtuneista periaatteista ja kääntää uusi sivu elämässä.

Lomailu vähentää stressiä

Lomamatkalla stressaa vähemmän kuin kotona, kun ei tarvitse ajatella töitä tai arjen ongelmia. Lomamatka on mahdollisuus ottaa rennosti ja antaa päivän viedä mukanaan ilman, että huolehtii siitä, mitä tulevaisuus tuokaan. Lomalta tultuasi huomaat katsovasi elämääsi uusin silmin ja positiivisella asenteella.

Matkailu tuo rohkeutta

Mitä enemmän matkustaa, sitä vähemmän pelkää tuntematonta. Matkustaminen – etenkin yksin matkustaminen – tuo myös rohkeutta, sillä joudut kokemaan täysin uusia asioita ilman läheisesi tukea. Nämä voivat olla niinkin yksinkertaisia kuin eksoottisen ruoan tilaaminen vieraalla kielellä tai surffauskurssin suorittaminen. Yksi asia on varmaa: matkaltasi palattua sinulla on uusia tarinoita kerrottavana.

Opit arvostamaan sitä, mitä sinulla on

Klisee, mutta totta; usein ulkomailla huomaa ikävöivänsä arkista elämää kotona ja huomaa arvostavansa enemmän supisuomalaisia asioita, kuten ruisleipää kotiin palattuaan. Oma koti kullan kallis, mutta matkustaminen saa seikkailijan onnelliseksi.

Bloggaaja: Camilla